Aika
10.10.2024 – 13.3.2025
Opinnot toteutetaan kokonaisuudessaan verkko-opintoina.
Suoritustapa
Verkkovälitteinen koulutus
Koulutuskokonaisuuteen sisältyy 5,5 verkossa toteutettavaa koulutuspäivää, joiden välissä on välitehtäviä, vertaisryhmätyöskentelyä, kirjallisuuteen perehtymistä (5 teosta) ja niiden reflektointia. Koulutuksen aikana osallistuja työstää oppimispäiväkirjaa koulutuspäivien, vertaisryhmätyöskentelyn ja kirjallisuuden pohjalta.
Koulutus sisältää monipuolisesti erilaisten fasilitoinnin ja keskustelun taidon / keskusteluttamisen menetelmiä. Menetelmiksi on valittu sellaisia, joista on helppo aloittaa omatoiminen kokeilu. Menetelmät ja ohjeet koostetaan oppaaksi fasilitoijille.
Välitehtävät ovat esim. fasilitointitaitojen kehittymiseen liittyvää itsereflektointia, kokeiluja omassa yksikössä, havainnointitehtäviä tai muita muun työn ohessa helposti toteutettavia tehtäviä.
Koulutuksen aikana opiskelija lukee 5 koulutuksen aiheita tukevaa ja täydentävää teosta.
Sisältö
KOULUTUS KOOSTUU SEURAAVISTA KOULUTUSPÄIVÄKOHTAISISTA TEEMA-ALUEISTA:
10.10.2024 klo 9-15
Mitä fasilitointi on ja mihin sitä voi käyttää mitä fasilitointi yleisesti tarkoittaa, mihin eri tarkoituksiin ja tilaisuuksiin fasilitointia voi hyödyntää,
- ohjaamisen keinot ja osallistamisen hyödyt konkreettisten tulosten aikaansaamiseksi,
- fokuksen ylläpitäminen ja keinot kaikkien ryhmän jäsenten osallistamiseen aktiivisesti ja tasapuolisesti,
- fasilitoijan ominaisuudet ja neutraali prosessin ohjaaminen,
- kuuntelemisen taito ja dialogi,
- fasilitoijan roolin kirkastaminen työyhteisössä,
- Me-We-Us: fasilitoinnin perusperiaatteen harjoittelu.
14.11.2024 klo 9-15 Palaverien kuntoon laittaminen fasilitointitekniikoita hyödyntäen
- palaverin tarkoituksen ja tavoitteen määrittely, sisällön selkiyttäminen ja ennakkovalmisteluiden merkitys,
- menetelmien suunnittelu sisältöön nähden: milloin kannattaa fasilitoida ja mitä menetelmää hyödyntää,
- palaverissa käytävien asioiden rytmittäminen ja tilan luominen dialogille,
- fasilitoinnin keinot pysyä asiassa ja tilan antaminen kaikille,
- mm. Pariporina, keskustelukierros ja Gallery walk -menetelmien harjoittelu.
12.12.2024 klo 9-15 Turvallisen ja innostavan ilmapiirin luominen
- mistä eri osa-alueista turvallisuuden tunne ja luottamus syntyvät ryhmässä ja miten fasilitoija luo turvallisen ja innostavan ilmapiirin,
- fasilitoijana toimiminen neutraalista tunnetilasta käsin: tunnetaitojen harjoittelua,
- miten fasilitoijana tunnistaa psykologisia tarpeita ja miten vahvistaa niiden täyttymistä eri tilanteissa ja tilaisuuksissa,
- fasilitoijana kehittyminen vahvuuksien avulla: miten omat vahvuudet heijastuvat vuorovaikutuksessa ja missä haluan kehittyä,
- myönteiseen tunnetilaan virittävien menetelmien harjoittelu.
16.1.2025 klo 9-15 Ratkaisukeskeisyys ja kysymystekniikat
- ratkaisukeskeisyyden periaatteet ja fasilitoinnin keinot, joilla keskustelu saadaan ohjattua ongelmapuheesta ratkaisuihin,
- valittamisen eri tavat ja asiat, joihin pystytään vaikuttamaan. Ratkaisukeskeisten menetelmien fokuksen siirtäminen tuottavaan toimintaan,
- ratkaisukeskeisten, avointen ja coachaavien kysymystekniikoiden sekä näkökulman vaihtamisen taitojen harjoittelu,
- vuorovaikutuksen ydin: aktiivisen kuuntelun taidon harjoittelu,
- ratkaisutyöpaja-menetelmän harjoittelu ketterään kehittämiseen.
13.2.2025 klo 9-11.30 Etäpalaverien ja -tilaisuuksien fasilitointi
- etä- ja lähitilaisuuksien mahdollisuudet ja haasteet fasilitoijan näkökulmasta käsin,
- henkilökohtaiset ja tekniset valmiudet etä- ja hybridikokouksien toteutuksessa,
- etäkokouksien tehokkuuteen vaikuttavien tekijöiden huomioiminen,
- puheenjohtajan/vetäjän rooli: tehokas kokouksen vetäminen ja fasilitointi,
- miten valita oikea toiminnallinen toteutus,
- perustoimintojen käyttö (pienryhmätyötilat, äänestykset, chat jne.).
13.3.2025 klo 9-15 Muutosjohtaminen ja asioiden käytäntöön saaminen
- muutosjohtamisen oleellisemmat keinot fasilitoijan näkökulmasta käsin,
- ketterän kehittämisen hyödyntäminen muutoksessa,
- innostavan tavoitteen asettaminen fasilitoinnin keinoin,
- fasilitoinnin keinot viedä asioita käytäntöön. Mitä, miksi, kuka, milloin? Seurannan merkitys aikaansaamisessa ja takapakkeihin varautuminen,
- tiedonkulun merkitys ja tunteiden käsittely muutoksessa,
- mm. havaintokehä- ja voimakenttäanalyysi -menetelmien harjoittelu.
Tavoitteet
Mitä fasilitointi on ja mihin sitä voi käyttää?
- fasilitointi on keskustelun helpottamista ja ohjaamista kohti tavoitetta;
- fasilitaattori on ryhmän puolueeton koordinoija, joka ohjaa ryhmätyöskentelyn prosessia siten, että työskentelyn tavoite kirkastuu ja toiminta suunnataan päämäärien saavuttamiseen;
- fasilitointi on työskentelytapa, jolla saadaan osallistujien ideat esille ja yksilöiden/ryhmien tietotaito esiin. Se on erinomainen tapa osallistaa yhteiseen keskusteluun ja kehittämiseen;
- fasilitoija hyödyntää erilaisia ohjausmenetelmiä, aktiivisen kuuntelun ja dialogin taitoja;
- fasilitointia voidaan hyödyntää missä tahansa tilaisuudessa, jossa on tarpeen luoda yhteistä ymmärrystä tavoitteista ja suunnasta, ideoida ja edistää ryhmän yhteistyötä, keskustelukulttuuria ja yhteenkuuluvuutta (esim. työyhteisön kokoukset, kehittämispäivät, verkostotapaamiset, työryhmätoiminta, johtoryhmätoiminta, tiimipalaverit); menetelmänä auttaa viemään muutoksia läpi onnistuneesti!
Fasilitoivan johtajuuden kautta:
- kehitytään kohti aktiivisen työhyvinvoinnin haltuun ottamista fasilitointitaitojen kehittymisen kautta;
- vahvistetaan henkilöstön osallistamista ja heidän näkökulmien mukaan saamista yhteiseen kehittämiseen;
- tavoitellaan jatkuvan aidon kohtaamisen ja vuorovaikutuksen vahvistumista, sekä niiden kautta yhteistyön laadun ja yhteisöllisyyden kasvua;
- psykologisen turvallisuuden vahvistumista ja ratkaisukeskeisen toiminnan lisääntymistä;
- saadaan haastavien tilanteiden käsittelyyn työkaluja ja johtamisen tekoja tukemaan muutoksien läpiviemistä.
Kohderyhmä
Koulutus soveltuu laajasti työelämän eri toimijoille. Erityisen hyödyllinen se on johtajille, esihenkilöille, HR-ammattilaisille, kehittäjille, tiiminvetäjille, työnohjaajille, konsulteille, muutosprosessien ohjaajille ja muille itsensä johtamisesta ja yhteisöllisestä organisaation oppimisen edistämisestä kiinnostuneille.
Suositellaan, että opiskelija suorittaa koko koulutuskokonaisuuden.
Halutessaan opiskelija voi kuitenkin myös ilmoittautua mukaan vain niille teema-alueille, jotka kokee itselleen tarpeellisiksi. Erityisesti osiot 2 ja 5 soveltuvat edellä mainittujen ammattilaisten lisäksi myös niille, jotka toimivat esimerkiksi palaverien ja koulutustilaisuuksien teknisinä järjestelijöinä tai avustajina kuten johdon sihteerit, IT-tukena työskentelevät ja muut tilaisuuksien käytännön järjestelyistä vastaavat.
Koulutuksen ja fasilitoinnin hyödyistä ja tuloksista voit lukea tarkemmin TÄÄLTÄ.
Kouluttajat
Koulutus toteutetaan Keski-Pohjanmaan kesäyliopiston, Oppimiskeskus Kainulan ja Valmennustrio Oy:n yhteistyönä.
Koulutusjohtaja Jaana Turunen
työyhteisövalmentaja, ratkaisukeskeinen työnohjaaja, johdon sertifioitu työnohjaaja, kehittäjä
Vastuukouluttaja Jenni Harju
KM, työyhteisövalmentaja, työnohjaaja, kehittäjä, coach, Voimakehä®-mentori, Positiivisen johtamisen valmentaja, NLP practitioner
Hinta
1 700 €
Henkilökohtaisen maksuohjelman laatiminen koulutuksen keston ajalle on mahdollista.
Teema-aluekohtainen hinta:
350 € / teema-alue (1-4 ja 6) ja 175 € teema-alue 5
Peruutusmaksut: 50 % kurssimaksusta ilmoittautumisajan jälkeen ja koko kurssimaksu, mikäli peruutusta ei tehdä lainkaan.
Ilmoittautuminen
Viimeistään 1.9.2024 verkkolomakkeella
Koulutukseen mahtuu mukaan max. 30 opiskelijaa. Paikat täytetään ilmoittautumis- järjestyksessä.
Tiedustelut sähköpostilla teija.myllymaki@kpkesayliopisto.fi tai puh: 040 680 2559 (040 680 2993)
Katso lisätiedot ilmoittautumisesta sekä peruuntumisehdot täältä
Koulutusvahvistus lähetetään sähköpostilla osallistujille noin viikkoa ennen koulutusta. Mikäli et saa minkäänlaista viestiä, ota yhteyttä toimistoomme.
Oikeus muutoksiin pidätetään.
Kurssin tiedot
- Tunnit 0
- Kokeet 0
- Kesto Lifetime access
- Taso All levels
- Kieli Suomi
- Kouluttaja 0
- Arviointi Self