Miltä tulevaisuus näyttää? Miten voi tarkastella ja tunnistaa erilaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia? Tulevaisuusajattelu ja tulevaisuustaidot kuuluvat kaikille ja kaikkialle!
Tulevaisuudentutkimus on tiedonala, joka tarjoaa tietoa, työkaluja ja menetelmiä vaihtoehtoisten tulevaisuuksien hahmottamisen, analysoinnin ja tekemisen sekä päätöksenteon tueksi.
Tulevaisuudentutkimuksen opinnoissa näkökulmasi kasvaa laajempaan toimintaympäristöön ja pidemmälle tulevaisuuteen. Opintokokonaisuudessa tutustutaan tiedonalan akateemisiin erityispiirteisiin ja tutkimusmenetelmiin sekä tulevaisuudentutkimuksen käytännönläheiseen soveltamiseen. Monitieteisenä alana tulevaisuudentutkimus tarjoaa holistisia menetelmiä ja lähestymistapoja hahmottaa muutosta. Saat hyvät valmiudet hyödyntää tulevaisuusosaamista erilaisissa ennakoinnin, strategiatyön, suunnittelun, kehittämisen, koulutuksen ja tutkimuksen asiantuntijatehtävissä yrityksissä, julkisella sektorilla ja kansalaisjärjestöissä sekä yrittäjinä. Luvassa on ennen näkemättömiä asioita, uusia ajatuksia ja yhteisöllistä tiedon tuottamista!
Tavoitteet
Opintokokonaisuuden suoritettuaan opiskelija kykenee kriittisesti analysoimaan yhteiskunnallista tulevaisuuskeskustelua ja osallistumaan siihen vahvalla tietopohjalla. Hän hallitsee myös pienimuotoiseen ennakointitutkimuksen suunnittelun ja toteutuksen valitsemallaan tulevaisuudentutkimuksen menetelmällä. Lisäksi opiskelija kykenee arvioimaan monitieteisten tutkimuskysymysten haasteita ja hahmottamaan tulevaisuudentutkimuksen menetelmäkenttää ja menetelmien yhteiskäytön mahdollisuuksia ja haasteita.
Kohderyhmä
Tulevaisuudentutkimusta ja ennakointia tarvitaan hyvin erilaisissa työtehtävissä yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin organisaatioissa ja myös yrittäjänä. Sitä hyödynnetään esimerkiksi yhdyskuntasuunnittelussa ja osaamistarpeiden ennakoinnissa, asiantuntija-, ohjaus-, strategia-, tuotekehitys-, suunnittelu-, konsultointi- ja muissa kehittämistehtävissä niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla, järjestöissä tai vaikkapa yrittäjänä.
Aika
11.1.-6.12.2027
Opintokokonaisuuden opinto-oikeus on voimassa ajalla 2.1.2027-31.12.2027.
Suoritustapa
Verkkotuetut monimuoto-opinnot
Opinnot järjestetään verkkotuettuina monimuoto-opintoina. Opiskelua tukee tuutorin ohjaama ryhmätyöskentely, joka toteutetaan Zoom-yhteydellä arki-iltaisin ja johon on läsnäolovelvollisuus.
OPINTOKOKONAISUUS SISÄLTÄÄ SEURAAVAT OPINTOJAKSOT
- Tulevaisuusajattelu ja skenaariot 5 op
- Tulevaisuudentutkimuksen tieteellinen perusta 5 op
- Vaihtuvateemainen tulevaisuudentutkimuksen opintojakso 5 op
- Tulevaisuudentutkimuksen menetelmät 5 op
- Tulevaisuudentutkimuksen menetelmien soveltaminen 5 op
Hinta
640 € (maksu ei sisällä eikä siihen lisätä arvonlisäveroa). Opintokokonaisuus sisältää kesäyliopistomaksun ja Turun avoimen yliopiston maksun ).
Kesäyliopisto ei vastaa opiskelijoiden laitteistojen tai yhteyksien toimivuudesta. Kurssimaksua ei palauteta, mikäli osallistuminen estyy opiskelijan omista teknisistä tai yhteysongelmista.
Ilmoittautuminen voidaan perua veloituksetta ilmoittautumisajan päättymiseen asti. Mikäli ilmoittautuminen perutaan myöhemmin tai peruutusta ei tehdä lainkaan, perimme koko maksun. Koulutusmaksut ovat perintäkelpoisia (L 632/1998, 24 §). Kurssimaksut ovat perintäkelpoisia.
Peruuttaminen pitää tehdä aina kirjallisesti asiakaspalvelu@kpkesayliopisto.fi
Ilmoittautuminen
Viimeistään 28.12.2026 verkkolomakkeella
Opinnot toteutetaan yhteistyössä kesäyliopistoverkoston kanssa ja ryhmään otetaan maksimissaan 25 opiskelijaa ilmoittautumisjärjestyksessä.
Tiedustelut sähköpostilla asiakaspalvelu@kpkesayliopisto.fi tai puh: 040 680 2559 (040 680 2993)
Tulevaisuusajattelu ja skenaariot 5 op
Aikataulu
11.1. – 7.3.2027
Tutortapaamiset (etä):
ke 13.1. klo 17.00-19.15
ke 20.1. klo 17.00-19.15
ke 27.1. klo 17.00-19.15
ke 3.2. klo 17.00-19.15
ke 10.2. klo 17.00-19.15
ke 17.2. klo 17.00-19.15
ke 24.2. klo 17.00-19.15
Tutorina toimii Minna Takala.
Sisältö
Opintojakso tarjoaa perustietoa tulevaisuusajattelusta ja ennakoivasta asenteesta. Opintojaksolla opetellaan skenaariotyöskentelyä. Opintojaksolla tutustutaan tulevaisuudentutkimuksen keskeisiin käsitteisiin ja tulevaisuusajatteluun.
Osaamistavoitteet:
Opintojakson suoritettuaan opiskelija ymmärtää tulevaisuustiedon monitieteisen, näkemyksellisen ja systeemisen luonteen ja sen mahdollisuudet sekä rajoitteet. Opiskelija ymmärtää miten voidaan luoda ja esittää erilaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, jotka ovat uskottavia, loogisia ja relevantteja nykytiedon ja -tilanteen kannalta. Ryhmässä toteutetun harjoitustyön hyväksytysti suoritettuaan opiskelija osaa soveltaa tulevaisuustaulukkomenetelmää ja skenaarioanalyysia tulevaisuuden vaihtoehtojen hahmottamiseen. Opiskelija hahmottaa yhteisöllisen toiminnan roolin ja merkityksen tulevaisuustyöskentelyssä ja osaa toimia tulevaisuustyöryhmässä aktiivisena jäsenenä yhdessä muiden kanssa. Lisäksi opiskelija kykenee kriittisesti arvioimaan erilaisia kehityskulkuja ja mahdollisia tulevaisuuksia. Opiskelija tunnistaa tulevaisuudentutkimuksen keskeisiä kansallisia ja kansainvälisiä yhteisöjä. Opiskelija osaa arvioida kriittisesti erilaisten aineistojen soveltuvuutta suhteessa tulevaisuustyöskentelyn tarpeisiin ja osaa hyödyntää relevantteja aineistoja.
Suoritus
Verkkotyöskentely, itsenäinen työskentely, verkkotehtävät, ryhmäraportti, tuutoroitu verkkovälitteinen opintoryhmätyöskentely 21 t (läsnäolovelvoite!)
Tulevaisuudentutkimuksen tieteellinen perusta 5 op
Aikataulu
15.3. – 2.5.2027
Sisältö
Opintojakson aikana käydään läpi tulevaisuudentutkimuksen tietokäsitys sekä ontologinen (mitä tulevaisuudentutkimus on) ja epistemologinen (miten tulevaisuudesta saadaan tietoa) perusta. Lisäksi syvennetään tiedonalaan kiinteästi liittyviä asioita esim. arvot, kulttuuriset aikakäsitykset, kompleksisuus ja globaalit systeemit.
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija ymmärtää tulevaisuudentutkimuksen erityispiirteet ja niistä johtuvan tieteenfilosofisen perustan ja tieteelliset lähtökohdat (mm. systeemiontologia, holistisuus, normatiivisuus ja arvot). Opiskelija tunnistaa oppiaineen historiallisen kehityskaaren ja eri aikakausien erilaiset tavat harjoittaa tulevaisuudentutkimusta.
Suoritus
Verkkokurssi, jolla monipuolisia verkkoaineistoja, itsenäinen työskentely, verkkoharjoitukset, tuutoroitu verkkovälitteinen opintoryhmätyöskentely 2 t (vapaaehtoinen)
Vaihtuvateemainen tulevaisuudentutkimuksen opintojakso 5 op
Aikataulu
4.5. – 30.6.2027
Sisältö
Opintojakson teema vaihtuu toteutuksittain ja se voidaan toteuttaa intensiivijaksona, erikoiskurssina tai kesäkouluna. Opintojaksolle voi myös hakea hyväksilukua muusta tulevaisuusorientoituneesta opintojaksosta.
Osaamistavoitteet
Kurssin tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat esim. tulevaisuudentutkimuksen kansainvälisen tiedeyhteisön tutkimustulosten kautta ajankohtaisiin tulevaisuudentutkimuksen teemoihin, menetelmiin ja työkaluihin. Opintojakson tavoitteena on syventää opiskelijan osaamista tulevaisuudentutkimuksessa. Osaamistavoitteet määritetään jokaiselle vaihtuvateemaiselle opintojaksolle erikseen.
Suoritus
Vaihtuvateemainen opintojakso/suoritus. Itsenäisesti suoritettava essee TAI osallistuminen kesäkouluun tulevaisuudentutkimuksen konferenssin yhteydessä. Opintojakson teema vaihtuu toteutuksittain ja se voidaan toteutetaan intensiivijaksona, erikoiskurssina tai kesäkouluna. Opintojaksolle voi myös hakea hyväksilukua muusta tulevaisuusorientoituneesta opintojaksosta.
Tulevaisuudentutkimuksen menetelmät 5 op
Aikataulu
elo-lokakuu 2027
Sisältö:
Opintojakson tavoitteena on antaa perusvalmiudet tulevaisuudentutkimuksen tieteellisten menetelmien ymmärtämiseen ja soveltamiseen. Lähtökohtana ovat erilaiset tutkimusongelmat, joissa voidaan käyttää tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä. Lisäksi perehdytään monitieteisyyden haasteisiin ja mahdollisuuksiin.
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa tarkastella monitieteisten tutkimuskysymysten haasteita ja tunnistaa ja osaa tulkita tulevaisuudentutkimuksen menetelmäkenttää. Opiskelija tunnistaa tyypillisimmät tulevaisuudentutkimuksessa hyödynnetyt menetelmät, niiden ominaispiirteet ja soveltamismahdollisuudet. Opiskelija ymmärtää tulevaisuudentutkimuksen erityispiirteitä verrattuna muihin tieteisiin ja tiedonaloihin. Opiskelija osaa ottaa huomioon tutkimusongelman ja -kohteen, tarkastelun aikajänteen ja tutkimusresurssit, kun pohditaan tutkimuksessa sovellettavaa menetelmää tai menetelmiä ja niiden mahdollista yhteiskäyttöä.
Suoritus
Itsenäinen työskentely, viikoittaiset verkkotehtävät ja -keskustelut, tuutoroitu verkkovälitteinen opintoryhmätyöskentely 21 t (läsnäolovelvoite!)
Tulevaisuudentutkimuksen menetelmien soveltaminen 5 op
Aikataulu
loka-joulukuu 2027
Sisältö
Opintojakson tavoitteena on tulevaisuusajattelun syventäminen sekä tulevaisuusnäkökulman ja opiskelijan valitseman menetelmän soveltaminen tutkimuskohteeseen. Aiemmilla opintojaksoilla opitun syventäminen, tieteellinen kirjoittaminen ja argumentointi. Opintojaksolla perehdytään tulevaisuudentutkimuksen menetelmiin ja työskentelytapoihin sekä tieteelliseen argumentaatioon ja tutkimuksenteon perusteisiin.
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa joko soveltaa tulevaisuudentutkimuksen tutkimusmenetelmää omassa pienimuotoisessa tutkimuksessaan/käytännön kokeilussaan tai tutkimuskirjallisuuden ja toteutettujen tutkimusten avulla analysoida menetelmän soveltuvuutta erilaisiin tutkimuskysymyksiin. Opiskelija kykenee kriittisesti arvioimaan perehtymänsä menetelmän vahvuuksia ja heikkouksia.
Suoritus
Verkkokurssi: verkkoalustukset ja harjoitustehtävät niihin liittyen sekä opiskelijan valitsemaan tutkimusmenetelmään keskittyvä pidempi kirjallinen harjoitustyö joko yksilö- tai parityönä, tuutoroitu verkkovälitteinen opintoryhmätyöskentely 2 t (vapaaehtoinen)
Lisätiedot
Pakolliset edeltävät opintojaksot: Tulevaisuusajattelu ja skenaariot ja Tulevaisuudentutkimuksen menetelmät. Suositellaan myös Tulevaisuudentutkimuksen tieteellinen perusta -opintojaksoa.
Koulutusvahvistus lähetetään sähköpostilla osallistujille noin viikkoa ennen koulutusta. Mikäli et saa minkäänlaista viestiä, ota yhteyttä toimistoomme.
Oikeus muutoksiin pidätetään.
Kurssin tiedot
- Tunti 0
- Quiz 0
- Kesto Lifetime access
- Taso All levels
- Kieli Suomi
- Kouluttaja 0
- Arviointi Self






