Lapsen haastavan käytöksen kohtaaminen ja käsittely – verkossa

Aika
15.11.2023 klo 12:00 – 15:30
Verkkokoulutus Zoomilla.
Kouluttaja
Opettaja, aikuiskouluttaja (KM) ja videotuottaja Jenna Venäläinen.
Kohderyhmä
Kurssi soveltuu erityisesti varhaiskasvatuksen parissa työskenteleville ammattikasvattajille sekä pienten lasten vanhemmille.
Kuvaus
Kurssilla tutustutaan keinoihin, joiden avulla kohdataan ja käsitellään lapsen haastavaa käytöstä. Kurssin aikana tarkastellaan esimerkkien kautta syitä lapsen haastavan käytöksen taustalla. Tavoitteena on kehittää omia toimintamalleja näissä tilanteissa lapsen kasvua ja kehitystä tukevaksi.
Tavoite
Kurssin käytyään osallistuja on saanut käytännön työkaluja lapsen haastavan käytöksen käsittelyyn sekä omien toimintamalliensa kehittämiseen.
Sisältö
Kurssin lähtökohtana on, että kohdatakseen lapsen, kasvattajan on tärkeää ymmärtää syitä haastavan käytöksen taustalla. Kurssilla tarkastellaan lapsen ja aikuisen välisen vuorovaikutuksen merkitystä, omia pedagogisia toimintamalleja, opetusmetodeja ja oppimisympäristön merkitystä. Miten näitä muuttamalla voidaan tukea lasta parhaalla mahdollisella tavalla?
Kurssilla käsitellään kasvatuksessa tärkeitä teemoja kuten rajojen asettamista, läsnäoloa sekä johdonmukaisuutta. Lisäksi tutustutaan keinoihin, joiden avulla kohdata ja tukea lapsia heidän keskinäisten konfliktiensa selvittämisessä. Kurssi on interaktiivinen ja teemoja tarkastellaan käytännön esimerkkien sekä omien toimintamallien reflektoinnin kautta.
Kurssille mahtuu max 10 osallistujaa
Hinta
99 € / osallistuja
Peruutusmaksut: 50 % kurssimaksusta ilmoittautumisajan jälkeen ja koko kurssimaksu, mikäli peruutusta ei tehdä lainkaan.
Ilmoittautuminen
Viimeistään 1.11.2023 verkkolomakkeella
Tiedustelut sähköpostilla teija.myllymaki@kpkesayliopisto.fi tai puh: 040 680 2559 (040 680 2993)
Katso lisätiedot ilmoittautumisesta sekä peruuntumisehdot täältä
Koulutusvahvistus lähetetään sähköpostilla osallistujille noin viikkoa ennen koulutusta. Mikäli et saa minkäänlaista viestiä, ota yhteyttä toimistoomme.
Oikeus muutoksiin pidätetään.
Kurssin tiedot
- Lectures 0
- Quizzes 0
- Kouluttaja 0
- Arviointi Self