Inhimillinen johtaminen – tuloksia ja merkityksellisyyttä työyhteisöön, webinaari

Aika
14., 21. ja 28.11.2023 klo 13.00-16.00
Koulutus toteutetaan etäopetuksena.
Kouluttaja
LMI johtajuuskehittäjä Tiina Parikka
Tiina on toiminut yli 30 vuotta ihmisten kehittämisen parissa. Uransa alussa aineenopettajana ja sitten lähes 20 vuotta Suomen ainoan Kelloseppäkoulun rehtorina ja säätiön asiamiehenä. Tällä hetkellä hän toimii yksityisyrittäjänä, kokeneena johtajien valmentajana. Tiinaa on kutsuttu ”ihmisihmiseksi”, empaattiseksi oivalluttajaksi, kannustavaksi ja ratkaisukeskeiseksi sparraajaksi.
Kohderyhmä
Koulutus sopii toimialasta riippumatta kaikille esihenkilötehtävissä toimiville, jotka haluavat kehittyä inhimillisessä johtajuudessa.
Kuvaus
Johtajalla on sekä keskeisin rooli, että vastuu siitä, millainen toimintakulttuuri työyhteisöön muodostuu. Johtajan on ymmärrettävä, että ihmiset tekevät aina yrityksen/organisaation tulokset, joten inhimillisellä johtamisella onnistutaan parhaiten. Siksi sitä myös kannattaa kehittää!
LMI johtajuuskehittäjä Tiina Parikka on profiloitunut inhimillisen johtajuuden valmentajana. Tiinan valmennuksissa on pohjana systeemiteoreettinen viitekehys. Siksi myös tässä koulutuksessa johtajuutta lähestytään kokonaisvaltaisella otteella.
Systeemiajattelun mukaan ihminen ja hänen elämänsä on kokonaisuus, jonka eri puolia ja osa-alueita ei voi jättää huomioimatta työelämässä. Jokainen tuo työhönsä omat ilonsa ja surunsa ja ne väistämättä vaikuttavat työn tekemiseen. Jos ihminen yritetään puristaa vain tiukasti työelämän vaatimuksiin vastaavaan rooliin, henkilöltä katoaa pian merkityksellisyyden tunne työelämässä. Jokaisen ihmisen syvä tarve on tulla nähdyksi, kohdatuksi ja arvostetuksi. Inhimillinen johtaminen on samaan aikaan jämäkkää ja yksilöllistä.
Digitalisaation lisääntyessä yhä kiihtyvämmällä vauhdilla, inhimillisyyden ja yhteenkuuluvuuden kaipuu korostuu entisestään. Meidän on kehitettävä yhä enemmän itsessämme juuri sellaista osaamista, johon koneet eivät pysty, ihmisyyden hyödyntämistä.
Tiina linjaa, että johtajaksi kasvu on paljon kompleksisempaa kuin erillisten tehtäväluetteloiden hallinta. Johtaminen muuttuu helpommaksi, kun ymmärtää sen monisyisen rakenteen, joka syntyy yksilöiden tullessa yhteen tavoittelemaan yhteistä päämäärää. Kun ymmärtää, että juuri ainutkertaiset ihmiset saavuttavat tai ovat saavuttamatta tavoiteltuja tuloksia, voi alkaa fokusoitua johtajuuden tärkeimpään, ihmisten johtamiseen. On siirryttävä hallitsevasta johtajuudesta mahdollistavaan toimintakulttuuriin. Johtajan on osattava luottaa siihen, että hänellä on ympärillään itseään osaavampia ammattilaisia.
Tässä koulutuksessa viedään teoria konkreatiaksi oman työn arkeen ja osallistujalle tarjoutuu mahdollisuus reflektoida ryhmässä vertaisoppimisen menetelmin omaa tapaansa johtaa. Toteutuksessa painotetaan dialogisuutta vahvan teoriaopiskelun sijaan. Vuorovaikutus on myös inhimillisen johtamisen yksi keskeisimmistä työkaluista.
Keskeiset sisällöt
Jakso I, 14.11.2023, klo 13.-16.00
- Johtajuuden trendit 2023 ja niiden asettamat haasteet johtamiselle
- Milleniaalit työelämässä
- Miksi inhimillinen johtaminen ja mitä inhimillisyys johtamisessa merkitsee?
Jakso II, 21.11.2023, klo 13.-16.00
- Minä inhimillisenä johtajana
- Johtajan itsetuntemus ja herkkyys havainnoida muita, omien persoonallisten vahvuuksien hyödyntäminen
- Mihin minun aikani kuluu?
- Johtajan omat motivaationlähteet. Mikä minua motivoi työssäni ja miten tavoitteeni näkyvät arjessa?
- Millainen johtaja haluan olla?
- Tunneälyn taidot
Jakso III, 28.11.2023, klo 13.-16.00
- Opit omaan arkeen
- Työyhteisön ihmissuhteet johtamisen näkökulmasta; tyypillisiä ongelmia ja niiden havainnointi omassa työyhteisössä
- Mitä inhimillinen johtaminen on omassa työssäni?
- Missä olen nyt ja minne haluan päästä?
- Konkreettiset stepit tulevaan?
Hinta
450 €
Peruutusmaksut: 50 % kurssimaksusta ilmoittautumisajan jälkeen ja koko kurssimaksu, mikäli peruutusta ei tehdä lainkaan.
Ilmoittautuminen
Viimeistään 5.11.2023 verkkolomakkeella
Tiedustelut sähköpostilla teija.myllymaki@kpkesayliopisto.fi tai puh: 040 680 2559 (040 680 2993)
Katso lisätiedot ilmoittautumisesta sekä peruuntumisehdot täältä
Koulutusvahvistus lähetetään sähköpostilla osallistujille noin viikkoa ennen koulutusta. Mikäli et saa minkäänlaista viestiä, ota yhteyttä toimistoomme.
Oikeus muutoksiin pidätetään.
Kurssin tiedot
- Lectures 0
- Quizzes 0
- Kouluttaja 0
- Arviointi Self